Ilmestyessään julkisuudessa, niin hyvässä kuin pahassakin, esillä ollut teos järkyttää Berliinin vaihtoehtokulttuurilla. Julkaisun jälkeen teos keräsi paljon kehuja. Hegemann tituuleerattiin merkittävimmäksi saksankieliseksi esikoiskirjailijaksi aikoihin, kunnes kävi ilmi että kirjailija ei ollutkaan kirjoittanut kaikkea itse vaan lainannut, osan suoraan osan omin sanoin, blogista jota pitää nimimerkki Airen. Saksan kirjallisuuspiirit kuohui, Hegemann lytättiin melkein maanrakoon. Nyt suomennetussa versiossa onkin lähdeluettelo jossa on alkuperäinen ote blogista ja vastaava kohta kirjasta pomittuna. Kaiken tämän kuohunnan alta paljastuu raaka ja kaunistelematon kuvaus 16-vuotiaan Miftin elämästä Berliinin underground-piireissä. Alkoholi, huumeet ja seksi värittävät muuten niin tylsää arkea. Kirja hyökkää lukijan päälle heti ensimmäisellä sivulla eikä lopeta tätä agressiivista tyyliä ennen kuin olet sulkenut kirjan. Lukukokemuksena kirja oli yksinkertaisesti niin hirveä että jouduin valvomaan useampana yönä hyvinkin myöhään kun ei vain voinut sulkea kirjaa. Päähenkilö Miftin arki on vain niin sanoin kuvailematonta, tunteetonta tasapaksua rämpimistä kylmässä Berliinissä. Pitemmän päälle tämä voisi käydä erittäin puuduttavaksi lukea, mutta ainakin minusta kirja oli juuri sopivan pituinen enkä kerennyt turtua tekstiin. Kirjan kaunistelematon kerronta ja jossain määrin jopa kaunis kieli ovat ehdottomasti suuri plussa.
Kuten takakannessa mainostetaan Aksolotli todellakin "ravistelee kuin 2000-luvun Sieppari ruispellossa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti