Frank McCourtin teoksen Seitsemännen portaan enkeli on sanottu naurattavan silloin kun se ei itketä. Teosta on myös luonnehdittu lämpimän humoristiseksi. Minua tämä omaelämäkerrallinen kuvaus kirjailijan lapsuudesta köyhässä 30- ja 40-lukujen Irlannissa ei juurikaan naurattanut. Sen sijaan se kosketti. Tuska ja kärsimys, raastava voimattomuus kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden edessä on kuvattu teoksessa niin voimallisesti, että hieman iloisempien kohtien riemukin tuntuu jotenkin lannistuneelta. Miksi iloita hetkellisestä onnesta, kun paluu kurjuuteen odottaa vääjäämättömänä kulman takana.
Kirjaa lukiessa mieleen hiipi jostain syystä usein Hamsunin Nälkä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna parempi vertailukohta olisi ehkä kuitenkin Laxnessin Salka Valka. Nämä vertailukohdat puhukoot puolestaan millaisena minä Seitsemännen portaan enkelin koin. Ei ollut kevyttä ja hauskaa ei. McCourtin teoksen vertaaminen Salka Valkan ja Nälän kaltaisiin klassikoihin ei ole muutenkaan epäoikeutettua; sen verran hyvästä kirjasta on kyse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti