Tom Clancy: Kremlin kardinaali

Kiinnostavatko kylmän sodan kansainvälinen politiikka, militaariteknologia ja pikkutarkasti kuvatut sotilasoperaatiot? Ei se mitään, minua kiinnostavat. Siksi valitsin kesän hömppälukemiseksi kaikki clancyt lukeneen kaverini suosituksesta Kremlin kardinaalin, vuonna 1988 kirjoitetun jännärin kylmän sodan suurvaltapolitiikasta. Viimeksi olen Tom Clancyn teoksia lukenut joskus lukioikäisenä.

Kremlin kardinaalissa oli paljon sitä mitä odotinkin, mutta valitettavasti myös paljon sellaista mistä en pitänyt. Clancylla on paljon sellaisia maneereita ja teemoja, jotka olin jo miltei unohtanut. Hänen jatkuva tarpeensa stereotypisoida eri maiden kansalaisia (yleensä venäläisiä) ja pyrkimyksensä tehdä kirjojensa päähenkilöstä Jack Ryanista yli-ihminen laittavat välillä oksettamaan. Rivien väliin piilotettu homoseksuaalikritiikki sen sijaan sai minut melkein lopettamaan kirjan lukemisen kesken. Tässä tapauksessa tärkein, eli juoni, kuitenkin veti sen verran hyvin, että minun oli teos lopulta luettava loppuun.

Clancylla on, tai ainakin oli, jännä tapa yrittää ennustaa sotilasteknologian kehitystä. Esimerkiksi Naton ja Varsovan liiton välistä sotaa kuvaavassa teoksessa Myrsky nousee Natolla on käytössään tutkassanäkymättömiä F-19-pommikoneita. Todellisuudessa F-19 jäi vain prototyypiksi ja Yhdysvaltain ilmavoimat valitsivat aikoinaan ensimmäiseksi tutkassanäkymättömäksi koneekseen F-117:n. Kremlin kardinaalissa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittelevät kilpaa laseria jolla voisi räjäyttää mannertenvälisiä ydinkärkiohjuksia lennosta. Idean kyseisiin lasereihin Clancy lienee saanut Ronald Reaganin Tähtiensota-projektista, joka kuoli ja kuopattiin joskus 80-luvulla. Vielä hämmästyttävämpi teknologinen innovaatio teoksessa on neuvostoliittolaisten kehittämä laite, joka mykistää ihmisen. Teoriassa on toki mahdollista lähettää puhuvaa ihmistä kohti täsmälleen tämän puhetta vastaava vastakkainen ääniaalto (vaikea selittää, kun en ole fyysikko), jolloin puhujan ääntä ei kuulu, mutta käytännössä se lienee mahdotonta. Ainakaan en ole kuullut, että sitä olisi koskaan missään edes yritetty kokeilla.

Kuten jo aiemmin totesin, juoni vakoojaseikkailuineen, taisteluineen ja juonitteluineen kuitenkin toimii tarpeeksi hyvin. Teoksen edellä mainitsemieni heikkouksien ja Clancyn kehnon kirjoitustaidon ja täysin epäuskottavien dialogien vuoksi en oikein voi Kremlin kardinaalia suositella kenellekään. Sinänsä jännittävän juonen vuoksi sen kuitenkin luin kokonaan.

Erityismaininta tahattomasta komiikasta menee kirjan suomentajalle: Jääkiekko-ottelukohtauksen "tukipelaajat" ja "sivustahyökkääjien keskitykset" eivät oikein auenneet edes jääkiekkoa parikymmentä vuotta aktiivisesti seuranneelle penkkiurheilijalle.

Atiq Rahimi: Maata ja tuhkaa

Atiq Rahimin Maata ja tuhkaa kertoo surusta ja kärsimyksestä, siitä miten eri tavoin ihmiset surunsa kantavat, miten surra sellaisten ihmisten keskellä, joilla kaikilla on paljon surtavaa. Tarina sijoittuu Neuvostoliiton ja Afganistanin 80-luvulla käymään sotaan. Dastaguir on menettänyt Neuvostoliiton hyökkäyksessä vaimonsa, lapsensa ja miniänsä. Hän matkaa pojanpoikansa Jassinin kanssa kertomaan ainoalle eloonjääneelle pojalleen Muradille, että tämän äiti, vaimo ja sisarukset ovat kuolleet. Henkiin ovat jääneet vain itse Dastaguir ja Muradin poika Jassin, joka hänkin on menettänyt kuulonsa, vaikkei sitä ymmärräkään. Miltä sellaista viestiä tuntuu kantaa, miten sen voi kertoa?

Muodoltaan Maata ja tuhkaa on hieman poikkeuksellinen kaunokirjallinen teos. Se on niin lyhyt, ettei sitä oikein täyspitkäksi romaaniksi voi laskea. Tarina kertoo yhdestä päivästä, sisältäen toki takaumia, joten sen puolesta teos menisi novellistakin. Novelliksi se on kuitenkin ehkä liian pitkä ja on hyvä ettei sitä novellina ole julkaistu, koska vahvana tarinana se ei olisi omimmillaan novellikokoelmassa vain yhtenä muiden joukossa. Toinen erikoisuus teoksessa on sen kertojaratkaisu. Kertoja on eräänlainen sinäkertoja. Se puhuttelee päähenkilö Dastaguiria; välillä todeten, välillä jopa käskien, mutta kuitenkin kaikkitietävänä. Ratkaisu on virkistävän epätavanomainen ja toimiva.

Rahimin teos on raskas ja emotionaalisesti voimakas. Siinä on jotain erilaista, jotain sellaista mitä kaikkiin kirjoihin kaipaisi, mutta jota ei osaa määritellä edes sen kohdatessaan. Maassa ja tuhkassa kaikki on paikallaan. Suosittelen kaikille jotka uskaltavat tuntea.