Kiinnostavatko kylmän sodan kansainvälinen politiikka, militaariteknologia ja pikkutarkasti kuvatut sotilasoperaatiot? Ei se mitään, minua kiinnostavat. Siksi valitsin kesän hömppälukemiseksi kaikki clancyt lukeneen kaverini suosituksesta Kremlin kardinaalin, vuonna 1988 kirjoitetun jännärin kylmän sodan suurvaltapolitiikasta. Viimeksi olen Tom Clancyn teoksia lukenut joskus lukioikäisenä.
Kremlin kardinaalissa oli paljon sitä mitä odotinkin, mutta valitettavasti myös paljon sellaista mistä en pitänyt. Clancylla on paljon sellaisia maneereita ja teemoja, jotka olin jo miltei unohtanut. Hänen jatkuva tarpeensa stereotypisoida eri maiden kansalaisia (yleensä venäläisiä) ja pyrkimyksensä tehdä kirjojensa päähenkilöstä Jack Ryanista yli-ihminen laittavat välillä oksettamaan. Rivien väliin piilotettu homoseksuaalikritiikki sen sijaan sai minut melkein lopettamaan kirjan lukemisen kesken. Tässä tapauksessa tärkein, eli juoni, kuitenkin veti sen verran hyvin, että minun oli teos lopulta luettava loppuun.
Clancylla on, tai ainakin oli, jännä tapa yrittää ennustaa sotilasteknologian kehitystä. Esimerkiksi Naton ja Varsovan liiton välistä sotaa kuvaavassa teoksessa Myrsky nousee Natolla on käytössään tutkassanäkymättömiä F-19-pommikoneita. Todellisuudessa F-19 jäi vain prototyypiksi ja Yhdysvaltain ilmavoimat valitsivat aikoinaan ensimmäiseksi tutkassanäkymättömäksi koneekseen F-117:n. Kremlin kardinaalissa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittelevät kilpaa laseria jolla voisi räjäyttää mannertenvälisiä ydinkärkiohjuksia lennosta. Idean kyseisiin lasereihin Clancy lienee saanut Ronald Reaganin Tähtiensota-projektista, joka kuoli ja kuopattiin joskus 80-luvulla. Vielä hämmästyttävämpi teknologinen innovaatio teoksessa on neuvostoliittolaisten kehittämä laite, joka mykistää ihmisen. Teoriassa on toki mahdollista lähettää puhuvaa ihmistä kohti täsmälleen tämän puhetta vastaava vastakkainen ääniaalto (vaikea selittää, kun en ole fyysikko), jolloin puhujan ääntä ei kuulu, mutta käytännössä se lienee mahdotonta. Ainakaan en ole kuullut, että sitä olisi koskaan missään edes yritetty kokeilla.
Kuten jo aiemmin totesin, juoni vakoojaseikkailuineen, taisteluineen ja juonitteluineen kuitenkin toimii tarpeeksi hyvin. Teoksen edellä mainitsemieni heikkouksien ja Clancyn kehnon kirjoitustaidon ja täysin epäuskottavien dialogien vuoksi en oikein voi Kremlin kardinaalia suositella kenellekään. Sinänsä jännittävän juonen vuoksi sen kuitenkin luin kokonaan.
Erityismaininta tahattomasta komiikasta menee kirjan suomentajalle: Jääkiekko-ottelukohtauksen "tukipelaajat" ja "sivustahyökkääjien keskitykset" eivät oikein auenneet edes jääkiekkoa parikymmentä vuotta aktiivisesti seuranneelle penkkiurheilijalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Loistavaa! Eikös tarinan sankareista yksi (Trent?) ollut vähemmistön edustaja sekä edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnassa että yksityiselämässään? Itse asiassa aika edistyksellistä 80-luvun Reagan ameriikassa.
VastaaPoistaEn suosittele kenellekään? Mielummin tämä kuin Ilkka Remeksen koko tuotanto!
-Juuso
Kieltämättä hieman yllättävää, että se Trent oli homo, mutta hyvis. Mutta ei hän kyllä millään tavalla kirjan sankareihin lukeudu. Sen sijaan sen antisankari naisen (Bea, vai mikä oli) lesbouden annettiin ymmärtää olleen syy hänen epästabiiliuteensa ja jopa maanpetokseen.
VastaaPoistaVähän kärjistin toki, kai tätä jollekin voi suositella, mutta en oikein tiedä kelle. Toivon että aika ei ole kullannut muistoja vaan esim. Punaisen lokakuun metsästys ja Myrsky nousee ovat oikeasti paljon parempia kirjoja kuin tämä.
"Teoriassa on toki mahdollista lähettää puhuvaa ihmistä kohti täsmälleen tämän puhetta vastaava vastakkainen ääniaalto (vaikea selittää, kun en ole fyysikko), jolloin puhujan ääntä ei kuulu, mutta käytännössä se lienee mahdotonta." - On aivan kuin Clancy tässä ideassaan ennakoisi ns. vastamelu-kuulokkeita, joissa ulkopuolinen häly vaimennetaan vastakkaisvaiheisella yhtä voimakkaalla ääniaineksella. En ole kokeillut näitä kuulokkeita, mutta myyjät sanovat niiden toimivan.
VastaaPoista