On täällä parvekekin

Ensin puretaan muuttolaatikoita. Jossain vaiheessa asunto muuttuu kodiksi, seinät heräävät hymyilemään ja ”Lattia pitää mattoa askeltesi alla kun laulat violettaparraa: elämälle kiitos, sain siltä paljon. Sain 67 neliötä.”

Pakko myöntää, että pidin Anja Erämajan runokokoelmasta Kuuluko tämä teille jo ennen kuin olin lukenut siitä riviäkään. Radiosta oli korviini osunut pari runoa, jotka sivalsivat mieltä. Olin myös pitänyt paljon hänen ensimmäisen kokoelmansa (Laulajan paperit) kirpeästä huumorista. Tässä toisessa kokoelmassa proosarunot kaikuvat kerrostalon B-rapun ovien takaa, hissistä ja rappukäytävästä. Välillä äänen saa rappuja alas laukkaava postinkantaja. Asukkaille on yhteistä jonkinlainen elämää koskeva hämmennys, joka näkyy jollakin uhmana, toisella mielistelynä. Joku ei enää jaksaisi ja päätyy makaamaan kuukausitolkulla vuoteeseen. Vasta tieto tulevasta lapsenlapsesta pakottaa nousemaan kutimen ääreen. ”Olen melko rauhallinen ottaen huomioon, että maailma on lavea, maapallo näkyy kauas, asteroidit ovat juoppoja metsästäjiä, osuvat helpommin hirveen kuin jänikseen, lehdessä luki, ja että valtameret kiehuvat minuutissa pois.”

Jotain tsehovilaista tässä ihmisten paljaaksi riisumisessa on. Erämaja on valokuvaaja ja hyvien valokuvien tapaan näissä runoissakin on enemmän kuin päältä päin näyttää.

Ongelma on nyt se, että seuraa ois netissä ja
tulossa ja menossa, että kyllä ihminen saa jos
haluaa, ongelma on se, että ei kiinnosta, ei
jaksa, ei innosta. Ei jaksa lähikontaktia, ei
jaksa alkuvalmisteluja, ei jaksa keksiä
nimimerkkiä, salasanaa, ei jaksa arvioida onko
se joku hullu ja kuinka hullu ja millä tapaa,
onko hengenvaarallinen, ei jaksa panostaa
itsesuojeluun, ei jaksais kuolla nyt, haluais
pysyä hengissä, katsella ja odottaa. Haluais
nukkua kunnolla ja pitkään, herätä joku päivä,
joku herättäis, se ois sit se oikee.

Taloyhtiön kokouksessa joku ehdottaa, että rapusta tehtäisiin perhosrappu, jokainen askartelisi oveen perhosen. B 27:n mielestä se on teennäinen yritys luoda yhteishenkeä sinne, missä sitä ei ole eikä kaivata. Mutta toisaalta – miten elämään saisi lisää perhosia?

Nämä runot nauttisin mielelläni ääneen kuultuina. Ja lausujana tai lukijana voisi olla runoilija itse. Tämä poetry slam –runoilija osaa senkin homman!

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Hyvän kirjan kirjoittaminen on vaikeaa ja kovasta yrityksestä huolimatta epäonnistuminen on kirjailijoille yleistä. Tästä syystä jokin aika sitten ajattelin, tein jopa päätöksen, etten tässä blogissa pahemmin arvostele kirjoja.

Kari Hotakaisen Ihmisen osan kohdalla joudun kuitenkin pyörtämään päätökseni, sillä laiskuutta en kirjallisuuden yhteydessä voi sietää. Valmiiseen teokseen on jäänyt käsittämätön määrä kirjoitusvirheitä, pari asiavirhettä ja viimeistelemättömän tuntuista asiaa. Kuulin Hotakaisen juuri arvostelleen, miten Suomessa on oikoluku lapsenkengissään, mutta käsittääkseni kustannussopimuksissa kyllä lukee, että lopullisen oikoluvun suorittaa kirjailija itse. On aivan järjetöntä kirjoittaa kokonainen romaani hirveällä vaivalla ja jättää oikoluvun kaltainen äärimmäisen yksinkertainen viimeistely tekemättä.

Teos käsittelee samaa aihetta kuin muutkin Hotakaisen teokset, ja tällä kertaa aihe on oikein kirjattu teoksen kansilehdelle. Ihmiselon haasteita ja toisinaan myös iloja tutkaillaan tavallisen ihmisen silmien läpi. Henkilöhahmot ovat luontevia ja romaanihahmoiksi uskottavia.

Tarinaa kuljetetaan useiden eri hahmojen näkökulmasta taidokkaasti. Hahmojen elämiä tarkkaillaan etenkin heidän ihmissuhteidensa ja töidensä kautta. Välillä tuntui, että henkilöhahmoja on ehkä jopa hieman liikaa, mutta se ei lopulta jäänyt häiritsemään.

Useat muut tuntuvat teoksesta nauttineen enemmän kuin minä. Hotakaiselle esimerkiksi myönnettiin muutama päivä sitten Ihmisen osasta kymmenentuhannen euron Runeberg-palkinto.

Kirjoittaa Hotakainen eittämättä osaa. Sen hän on jo todistanut esimerkiksi Juoksuhaudantien kaltaisella mestariteoksella. Tämä uusin ei vain minun lukijan sieluni tiukukelloja samoin sävelin soittanut, lähinnä kai viimeistelemättömyyden tuntuisuutensa vuoksi.