Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Hyvän kirjan kirjoittaminen on vaikeaa ja kovasta yrityksestä huolimatta epäonnistuminen on kirjailijoille yleistä. Tästä syystä jokin aika sitten ajattelin, tein jopa päätöksen, etten tässä blogissa pahemmin arvostele kirjoja.

Kari Hotakaisen Ihmisen osan kohdalla joudun kuitenkin pyörtämään päätökseni, sillä laiskuutta en kirjallisuuden yhteydessä voi sietää. Valmiiseen teokseen on jäänyt käsittämätön määrä kirjoitusvirheitä, pari asiavirhettä ja viimeistelemättömän tuntuista asiaa. Kuulin Hotakaisen juuri arvostelleen, miten Suomessa on oikoluku lapsenkengissään, mutta käsittääkseni kustannussopimuksissa kyllä lukee, että lopullisen oikoluvun suorittaa kirjailija itse. On aivan järjetöntä kirjoittaa kokonainen romaani hirveällä vaivalla ja jättää oikoluvun kaltainen äärimmäisen yksinkertainen viimeistely tekemättä.

Teos käsittelee samaa aihetta kuin muutkin Hotakaisen teokset, ja tällä kertaa aihe on oikein kirjattu teoksen kansilehdelle. Ihmiselon haasteita ja toisinaan myös iloja tutkaillaan tavallisen ihmisen silmien läpi. Henkilöhahmot ovat luontevia ja romaanihahmoiksi uskottavia.

Tarinaa kuljetetaan useiden eri hahmojen näkökulmasta taidokkaasti. Hahmojen elämiä tarkkaillaan etenkin heidän ihmissuhteidensa ja töidensä kautta. Välillä tuntui, että henkilöhahmoja on ehkä jopa hieman liikaa, mutta se ei lopulta jäänyt häiritsemään.

Useat muut tuntuvat teoksesta nauttineen enemmän kuin minä. Hotakaiselle esimerkiksi myönnettiin muutama päivä sitten Ihmisen osasta kymmenentuhannen euron Runeberg-palkinto.

Kirjoittaa Hotakainen eittämättä osaa. Sen hän on jo todistanut esimerkiksi Juoksuhaudantien kaltaisella mestariteoksella. Tämä uusin ei vain minun lukijan sieluni tiukukelloja samoin sävelin soittanut, lähinnä kai viimeistelemättömyyden tuntuisuutensa vuoksi.