Paljon sivuja, vähän asiaa. Sitä sisältää Carsten Jensenin Me hukkuneet. Teos on paikoitellen viihdyttävä ja välillä jopa ajattelemaan laittava. Mutta se ei lopulta teosta pelasta, kun suurin osa siitä on puuduttavaa tyhjäkäyntiä.
Sinänsä teoksessa on aineksia vaikka mihin, mutta epätasaisuus häiritsee siitä nauttimista. Epätasaisuus ei rajoitu pelkästään teoksen kiinnostavuuteen, vaan häiritsee myös kielessä ja kerronnassa. Me hukkuneiden ensimmäiset viisikymmentä sivua ovat kuin nuorten seikkailuromaanista ja se meinasi ainakin allekirjoittaneen kohdalla aiheuttaa teoksen kesken jättämisen heti alkuunsa.
Lukuromaanina Me hukkuneita on mainostettu ja sitä se kyllä on. Voin suositella teosta lämpimästi ihmiselle jota historiallinen romaani ja merenkulku kiinnostavat ja joka ei häiriinny sadan sivun pätkistä, joissa ei tapahdu mitään kiinnostavaa tai tarinan kannalta oleellista.
Sinänsä teoksessa on aineksia vaikka mihin, mutta epätasaisuus häiritsee siitä nauttimista. Epätasaisuus ei rajoitu pelkästään teoksen kiinnostavuuteen, vaan häiritsee myös kielessä ja kerronnassa. Me hukkuneiden ensimmäiset viisikymmentä sivua ovat kuin nuorten seikkailuromaanista ja se meinasi ainakin allekirjoittaneen kohdalla aiheuttaa teoksen kesken jättämisen heti alkuunsa.
Lukuromaanina Me hukkuneita on mainostettu ja sitä se kyllä on. Voin suositella teosta lämpimästi ihmiselle jota historiallinen romaani ja merenkulku kiinnostavat ja joka ei häiriinny sadan sivun pätkistä, joissa ei tapahdu mitään kiinnostavaa tai tarinan kannalta oleellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti