Vesa Haapala: Termini

Termini on Vesa Haapalan toinen runokokoelma. Siinä missä hänen palkitun esikoiskokoelmansa nimi oli Vantaa, on toinen kokoelma nimetty Rooman päärautatieaseman mukaan. Rooma on teoksessa vahvasti läsnä ja huvituinkin ajatuksesta, että nyt on runoilija lähtenyt apurahan turvin Roomaan kirjoittamaan runoja, eikä voi olla leveilemättä asialla.

Termini nimittäin kertoo runojen kirjoittamisesta Roomassa. Mutta kertoo se paljon muustakin: parisuhteesta ja rakkaudesta, nykyhetken ja historian kohtaamisesta, uskosta ja epäilemättä myös paljosta muusta, jota en ole ymmärtänyt tai huomannut. Haapala on Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden lehtori ja se näkyy hänen runoissaan. Ne ovat laajoja ja rönsyileviä ja täynnä intertekstuaalisia viittauksia, joista useimmat jäävät keskivertolukijalta huomaamatta.

Ehkä Haapala on itsekin huomannut (vai liekö huomio kustannustoimittajan?) moniulotteisten runojensa olevan niin sanotusti hieman vaikeita ja niinpä kirjan lopussa onkin lukijan helpotukseksi kolmen sivun verran huomautuksia runoihin. Olen törmännyt tähän ilmiöön aiemminkin, enkä ole siitä kovin innoissani. Kyllä runoilijan pitää kyetä kertomaan haluamansa asiat runoissa itsessään, niin että runoja ei tarvitse erikseen selitellä.

Kuten miltei kaikki suomeksi julkaistu runous on myös Termini laadukasta lyriikkaa. Päiväkirjamaisen proosarunon ja perinteisemmän runouden vuorottelu pitävät usein pidempään runoja lukiessa vaivaavan turtumuksen poissa, vaikkakin viimeisten sivujen kokeellisesti ladottujen runojen kohdalla väsymys alkoi hiljalleen tehdä majaa pääkoppaan.

On tietyllä tavalla hienoa, mutta myös surullista, että kaikkien muiden uusien kotimaisten runoteosten tapaan Termini löytyy jatkuvasti kirjastomme runohyllystä. Uusi kotimainen runous on laadukasta, eikä runojen lukeminen ole millään tavoin vaikeaa, kuten useat tuntuvat luulevan. Siis, hyvät ihmiset, tulkaa kirjastoon lainaamaan runoja.